tiistai 27. tammikuuta 2015

Vihannespata & Quinoa


Mä voisin melkein alkaa pitämään ruokablogia, tai muuttaa tämän nimeksi Melanien Ruokakokeilut, kun on tullut taas testailtua kaikenlaisia ruokia! Ajattelin jakaa tämän reseptin kanssanne, sillä kokeilin itse ensimmäistä kertaa quinoaa sekä tämän tyylistä vihannespataa tai mikskä lie kastikkeeksi sitä kutsuisin, haha. Ohje on todella yksinkertainen ja nopea, joten mikään master chef sen tekemiseen ei tarvitse olla! Joten hieman kokkailutaitojaan epäröivät, lähtekää ihmeessä testaamaan tätä ja huomaatte, ettei hyvän ja erikoisen ruoan valmistus ole mitään sen kummempaa ;) Raaka-aineiden suhteen voi olla avarakatseinen ja laittaa siihen niitä kasviksia, joista itse pitää!

Minä käytin pataan:

1/2 kesäkurpitsa
1 porkkana
pari kourallista pinaattia
1/2 parsakaali
tölkki kidneypapuja
1 punasipuli
1 valkosipulin kynsi
tomaattimurskaa
ruususuolaa

quinoaa ( vaihtoehtoisesti bulguria, riisiä tai vaikka pastaa! )

Tein vielä lisukkeeksi pienen, hyvin yksinkertaisen salaatin, johon laitoin pinaattia, tomaattia, kurkkua ja avokadoa.

Raasta kesäkurpitsa ja porkkana sekä valkosipuli raasteeksi. Huuhtele pinaatit ja parsakaali hyvin. Paista kasviksia pannulla öljyssä hetken aikaa , ja lisää kidneypavut sekä tomaattimurska ja suola. Anna kiehahtaa hetken aikaa! 
Keitä quinoa paketissa olevan ohjeen mukaan ( 1 dl quinoaa, 2dl vettä.. Quinoat on myös muistettava huuhdella hyvin ennen keittämistä!! )
Nauti kevyen, yksinkertaisen salaatin kanssa tai ihan sellaisenaan :)

Musta on ihana kokeilla kaikkia uusia erilaisia kasvisruoka-vaihtoehtoja, vaikken lihan syömistä olekaan lopettanut! Ne tuovat kivaa vaihtelua siihen perus kana & riisi tai jauhelihakastike & spaghetti arkeen!! Suosittelen lämpimästi jokaiselle, joka tykkää kasvisruoista tai muuten vaan kokeilla uutta ja erilaista!

Kommenttiboxiin voit jättää mielipiteitä reseptistä ja mahdolliset mielipiteet, jos päätitte lähteä kokeilemaan!! Ihania makuhetkiä xx



2 kommenttia:

  1. Nam, näyttääpä hyvältä! Mä en oo koskaan tota quinoaa maistanut, täytyykin laittaa ostoslistalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen maistamaa! Oli ainaki mun mielestä hyvää :P Aattelin kanssa testaa bulguria tässä joku kerta, se on vissiin aika samantapasta kun quinoakin :)

      Poista