keskiviikko 28. tammikuuta 2015

On Ramp Day 5


Taas jännitti ihan hullusti ennen tuntia! Mistä ihmeestä se johtuu? Oli kuitenkin jo viides tunti, joten luulisi jännityksen laantuneen sen ensimmäisen tai toisen tunnin jälkeen. No kai siitä saa vähän ekstra adrenaliinia, kun pikkasen jännittää. Tämä treeni olikin hieman erilainen aiempiin nähden, yleensä on tehty AMRAP (= as many rounds as possible) tietyssä ajassa TAI tietty määrä liikkeitä, toistoja ja kierroksia aikaa ottaen pyrkien tietysti mahdollisimman nopeaan suoritukseen (oman kunnon rajoissa;) ). Tällä kertaa laskettiin toistojen määrää. Oli kolme eri liikettä, jokaista toistettiin minuutin ajan putkeen laskien samalla yhteen toistot. Kolmen liikkeen jälkeen oli minuutti palautusta ja tämä rundi tehtiin kolme kertaa.

Aluksi tehtiin tietysti lämmittelyt; perus soutamista ja medball cleanejä (=rinnalleveto kuntopallolla). Tämän jälkeen tehtiin taitoharjoitus,  ensin käytiin läpi mitä tarkoittavat kuppi ja kaari. Sen jälkeen lähdettiin niiden harjoittelun myötä tekemään kipping (=leuanvetotangossa vuoronperään tehden kuppi ja kaari) ja KTE (=knees to elbows) eli edellinen liike, johon lisätään vielä polvien nosto kyynerpäihin.
Täytyy sanoa, että vaatii kyllä paljon keskittymistä ja keskivartalon lihasten hallintaa, jotta liikkeissä onnistuu! Harjoittelun ja muutamien valmentajien vinkkien jälkeen alkoi kipping sujua ihan ok, kun aluksi tuntui että heiluin vain jäykkänä edestakaisin tangossa, enkä millään saanut keskivartaloa pidettyä aisoissa. KTE:ssä on vielä parantamisen varaa, pitää vain saada tuo kippaus menemään ihan nappiin ja siitä sitten polvia ylöspäin! Noo mutta nyt ainakin tiedän miten ne käytännössä tapahtuvat ja on helpompi käydä itsenäisesti harjoittelemassa lisää :P

Lopuksi tehtiin normaaliin tapaan metcon (=metabolic conditioning) -harjoitus. Teimme siis 3 kierrosta seuraavia liikkeitä, jokaista minuutin toistaen ja samalla toistoja laskien: 
AMSU (=abmat sit up)
Burpee
Soutu ( soudussa laskettiin toistojen sijaan kaloreiden määrää). 

Näiden kolmen liikkeen jälkeen minuutti palautusta ja sama uudestaan, yhteensä kolmeen kertaan.

Huhhuh, olihan taas rankkaa! Varsinkin kun oon vähän sellanen, että treenatessa laitan kaiken likoon ja teen ehkä vähän liiankin täysillä. Treenien jälkeen on meinannut jo muutamaan otteeseen oksennus, ja ehkä jopa itkukin, tulla, hehheee.  Toisaalta laji on sen takia juuri hyvä omalla kohdalla, koska siinä tosiaan pääsee antamaan itsestään kaiken mitä irti lähtee! Niinkuin Instagramiin lisäämässäni kuvassa mainitsin, oon ihan rakastunut tähän lajiin ja nää treenit on antaneet vaan lisää intoa yrittää kovemmin ja treenata lisää! Kyllä tästä vielä kehitytään ja paljon jos se musta on kiinni!!!
Ja niin, tällainen treeni oli tosiaan eilen ja olkapäät ja selkä siitä pienoisessa jumissa pitäis tänään mennä uudestaan, APUA. Meidän ryhmällä kyseinen tunti on vasta perjantaina, mutta itse en silloin pääse joten täytyy käydä korvaamassa se jo tänään! Toivotaan ettei ne oo suunnitellut mitään liian rankkaa meille ;)

P.s. Oli muuten ensimmäistä kertaa kompressiosäärystimet testauksessa, ja ainakin näin ekan kerran jälkeen jäi tosi positiivinen vaikutus! Mulla on penikat hieman olleet kipeinä taas vaihteeksi ( jo yleisurheiluajoilta asti ollut vaiva) ja näiden ansiosta ei tuntunut pahalta treeneissä ollenkaan, ei sattunut penikoihin yhtään! Poikaystävä tokas, ettei se ymmärrä miksi tollaset piti ostaa ja mitä ne muka hyödyttää, mutta kyllä mä sanon että toimii! Ehkä mä vaan uskon niiden toimivan ja siksi ei penikoissa tuntunut kipu tai sitten ne vaan yksinkertaisesti toimivat niinkuin pitääkin! Who knows? :D

"jos tässä hetken vaan makais niin tää paha olo varmaan lähtee"
Ihanaa viikon keskimmäistä päivää kaikille näin treenipostauksen myötä! xx

tiistai 27. tammikuuta 2015

Vihannespata & Quinoa


Mä voisin melkein alkaa pitämään ruokablogia, tai muuttaa tämän nimeksi Melanien Ruokakokeilut, kun on tullut taas testailtua kaikenlaisia ruokia! Ajattelin jakaa tämän reseptin kanssanne, sillä kokeilin itse ensimmäistä kertaa quinoaa sekä tämän tyylistä vihannespataa tai mikskä lie kastikkeeksi sitä kutsuisin, haha. Ohje on todella yksinkertainen ja nopea, joten mikään master chef sen tekemiseen ei tarvitse olla! Joten hieman kokkailutaitojaan epäröivät, lähtekää ihmeessä testaamaan tätä ja huomaatte, ettei hyvän ja erikoisen ruoan valmistus ole mitään sen kummempaa ;) Raaka-aineiden suhteen voi olla avarakatseinen ja laittaa siihen niitä kasviksia, joista itse pitää!

Minä käytin pataan:

1/2 kesäkurpitsa
1 porkkana
pari kourallista pinaattia
1/2 parsakaali
tölkki kidneypapuja
1 punasipuli
1 valkosipulin kynsi
tomaattimurskaa
ruususuolaa

quinoaa ( vaihtoehtoisesti bulguria, riisiä tai vaikka pastaa! )

Tein vielä lisukkeeksi pienen, hyvin yksinkertaisen salaatin, johon laitoin pinaattia, tomaattia, kurkkua ja avokadoa.

Raasta kesäkurpitsa ja porkkana sekä valkosipuli raasteeksi. Huuhtele pinaatit ja parsakaali hyvin. Paista kasviksia pannulla öljyssä hetken aikaa , ja lisää kidneypavut sekä tomaattimurska ja suola. Anna kiehahtaa hetken aikaa! 
Keitä quinoa paketissa olevan ohjeen mukaan ( 1 dl quinoaa, 2dl vettä.. Quinoat on myös muistettava huuhdella hyvin ennen keittämistä!! )
Nauti kevyen, yksinkertaisen salaatin kanssa tai ihan sellaisenaan :)

Musta on ihana kokeilla kaikkia uusia erilaisia kasvisruoka-vaihtoehtoja, vaikken lihan syömistä olekaan lopettanut! Ne tuovat kivaa vaihtelua siihen perus kana & riisi tai jauhelihakastike & spaghetti arkeen!! Suosittelen lämpimästi jokaiselle, joka tykkää kasvisruoista tai muuten vaan kokeilla uutta ja erilaista!

Kommenttiboxiin voit jättää mielipiteitä reseptistä ja mahdolliset mielipiteet, jos päätitte lähteä kokeilemaan!! Ihania makuhetkiä xx



perjantai 23. tammikuuta 2015

On Ramp Day 4

Meinasin jo kirjoittaa siitä, miten huono päivä mulla on tänään ollut, miten väsynyt olin töissä ja kuinka inhottava kipupiste mulla oli tullut lapaluitten väliin ( siis oikeasti!! vihloi niin s*#%&"an paljon juuri tietyissä asennoissa käsiä pitäen). Är-syt-tä-vää! Ja ai että miten töissäkin tuli vastaan muutamat kaikkitietävät, asioista pätevät asiakkaat.... Vielä olis pari muuta asiaa, jotka jätän kuitenkin listaamatta. No kaiken tämän masistelun ja syvässä surussa vellomisen jälkeen jotain ihanaa tapahtui! Oikeastaan muutamakin todella kiva juttu, jotka pelastivat koko päivän.

Oon ollut aika yksinäinen sen jälkeen, kun muutettiin poikaystävän kanssa Jyväskylään ja se oli yksi päivän murheista. Parina viime päivänä se on jotenkin surettanut todella paljonkin..Varsinkin tieto siitä, että yksi parhaimmista ystävistä lähtee ylihuomenna vaihtoon Budapestiin (ja yksi lapsuuden parhaista ystävistä lähti jo aiemmin Englantiin vaihtoon), emmekä ole ehtineet nähdä yli kuukauteen. Itkuhan sen takia tuli.. Ihan kun ei aiheuttaisi tarpeeksi murhetta kun parhaat ystävät asuvat Lahessa, Helsingissä ja kaikkialla muualla.. Sitten osa lähtee ulkomaille, tuhansien kilometrien päähän.. Tyhmää sanon mä!! No mutta pitkästä aikaa saatiin kuitenkin sovittua treffit (suurin osa tehdään vuorotyötä niin on vaikea sopia päiviä, jolloin kaikilla olisi vapaata) helmikuun ensimmäiselle viikonlopulle ja suuntaan Helsinkiin moikkailemaan ystäviäni! Niiiiiiiin älyttömän mahtavaa! Nyt on jotain mitä odottaa.

No mutta nyt vielä siihen päivän toiseen ja kolmanteen piristävään tekijään. Otsikko paljastaakin jo aika paljon mistä on kyse. WODista eli päivän treenistä tietty! Jännityksellä taas mentiin on ramp-kurssin neljännelle tunnille. Jo alkulämppäilyjen jälkeen olin aivan loppu ja kotiin olisi tehnyt mieli lähteä. No ei saanut antaa periksi.. Tehtiin tällainen kiva treeni, mitä suosittelen kyllä muitakin testaamaan! Sillä jos jollain pystyy helposti testaamaan oman kuntonsa! Huomasi hyvin miten oma kunto on heikentynyt aivan liian paljon entisistä yleisurheiluajoista. No mutta tässähän sitä kehitytään koko ajan lisää ja lisää! Nää treenit saa muhun joka kerta vaan lisää puhtia ja tahtoa yrittää kovemmin! Haluun kehittyä ja päätinkin asettaa hieman tavoitteita itselle tälle vuodelle crossfitiin liittyen! Niistä aion kirjoittaa teille lisää tässä joku toinen päivä! Nyt takaisin päivän treeniin, joka oli tällainen:

12min AMRAP (As Many Rounds As Possible)

15x Med Ball Clean (rinnalleveto kuntopallolla)
12x AMSU (Abmat Sit-Up )
9x Push Ups

Itsellä meni 6 kierrosta ja seitsemännestä jäi uupumaan kolme viimeistä punnerrusta! Hitusen harmitti mutta aina ei voi voittaa :D Kaikkensa antaneena oli ihana mennä hyvillä mielin SAUNAAN! Ahhhhh, päivän kolmas pelastaja. Sauna! CrossFit areenalla on sauna treenaajien käytössä ja joku ihana oli laittanut sen lämpiämään ennen treenejä! Treenin jälkeen oli niin puhki, koko keho vaan tärisi ja heikotti ja pyörytti ja oksetti.. Oli siis parasta päästä kuumaan saunaan rentouttamaan vähän mieltä ja lihaksia! Nyt mä lähden puolikuolleena nukkumaan ja toivon syvästi, että pääsen aamulla klo 4.30 sängystä ylös ja töihin hahah. Ei muuta kuin ihanaa viikonloppua jokaikiselle <3 

Rakkaudella, Melanie




maanantai 19. tammikuuta 2015

Super Delicious Veggiepasta


Tänään päädyin yhtäkkiä selailemaan instagramissa erilaisia ruokakuvia, ja vastaan tuli älyttömän herkullisen näköisiä annoksia! Päätin lähteä testaamaan, onnistuisinko kokkaamaan samantyylistä ruokaa itse. Löysin siis hyvältä näyttävän annoskuvan, yritin katsoa kaikki mahdolliset raaka-aineet, joita suinkin oli mahdollista kuvan perusteella selvittää ja kirjoitin sen mukaan kauppalistan. Ja ei kun ostoksille!! Päädyin ostamaan penne pastaa, pestoa, parsakaalia, aurinkokuivattua tomaattia, fetaa, pinaattia ja punasipulia. En ole täysin varma oliko löytämässäni kuvassa käytetty samoja ainesosia, mutta näitä lähdin testaamaan.. 

Tarvitset siis:

2 pienehköä punasipulia
1/2-1 parsakaali
muutama kourallinen pinaattia
3 rkl aurinkokuivattuja tomaatteja
1 rkl pestoa
oman maun mukaan fetaa

pastaa 

Leikkaa sipuleista renkaita ja parsakaali paloiksi. Paista oliiviöljyssä pannulla kunnes parsakaali on kypsynyt. Lisää joukkoon aurinkokuivatut tomaatit sekä pinaatti, suolaa ja pippuria unohtamatta! Kun pasta on keittynyt, sekoita pesto sen joukkoon. Lopuksi lisää fetajuusto kasvisten joukkoon ja heitä pestopastan joukkoon. Volá!!

Suosittelen lämpimästi kokeilemaan samaa! Itse ainakin oli todella jännittävää odottaa ruoan valmistumista ja lopuksi maistaa itse lopputulotsa, mikä oli ÄLYTTÖMÄN hyvä! Ainakin omat makuhermot nauttivat!! Namnamm.. Maut sopivat todella hyvin yhteen, eikä tullut liikaa erilaisia vahvoja makuja sekaisin, niinkuin aluksi hieman pelkäsin :P Eikun muutkin testailemaan reseptiä tai etsimään muu herkullinen kuva ja improvisoiden toteuttamaan sitä!! Kommentoikaa ihmeessä mielipiteitä ja jos mahdollisesti kokeilette "luomaani" reseptiä!!

Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille xxx

Lots of love, Mel



perjantai 16. tammikuuta 2015

Brekkie

Tässä hieman aamupalahetkiin inspiraatiota! Aamulla teki kamalasti mieli makeaa, mutta halusin kuitenkin syödä mahdollisimman terveellisesti, joten päädyin tällaiseen lopputulokseen! Paahdoin pari täysjyväleipää, sivelin päälle hunajaa sekä koristelin banaanilla ja mustikoilla.. Oli muuten älyttömän hyvä yhdistelmä; maut sopivat tosi hyvin yhteen! Tarkoituksena oli myös tehdä toinen suolainen leipä laittamalla avokadoa, tomaattia ja ehkäpä tuorejuustoa, MUTTA mun avocadot ei olleet kypsyneet vielä tarpeeksi, hööh.. No joku toinen kerta sitten! Näpertäisin vaikka joka aamu tällaisia söpöjä aamupaloja, jos vain olisi aikaa. No viikonloppuisin onneksi aina kerkeää paremmin :)



Nyt mä lähden suihkun kautta nukkumaan, kun huomenna olis taas aamu neljältä herätys töihin! En tykkää yhtään näistä ristivuoroista, tänään oli iltavuoro ja huomenna aamu.. Jää yöunet liian lyhyiksi, kun normaalisti tulee mentyä nukkumaan klo 20 ja tänään pääsin kotiin vasta 21.40... Noo ei auta valittaa! Hyvää yötä zzZZ

Lots of love, Mel

CrossFit OnRamp


Tiistaina alkoi jo aiemmin paljon hehkuttamani crossfit onramp-kurssi (JA PAHOITTELUT ETTÄ VASTA TÄNÄÄN SAIN KIRJOITETTUA SIITÄ LUPAUKSISTA HUOLIMATTA!) Jo muutamaa päivää ennen ensimmäistä tuntia mulla oli perhosia mahassa ja hullu jännitys siitä, mitä tunnilla käytäisiin läpi. Tuli pari yötä nukuttuakin huonosti, kun olin niin innoissani kurssin alkamisesta!  Olin todella kikseissä tunnille mennessä, ja vielä sata kertaa innostuneempi sen päättyessä!

Aluksi tehtiin tietysti alkulämpät. Ryhmä jaettiin kahtia, toiset tekivät 15 vatsaa; jalkapohjat yhdessä, polvet sivuille osoittaen ja käsillä lattiaa koskien edessä ja takana. Samanaikaisesti puolet soutivat ja molempia tehtiin kolme kierrosta. Käytiin vähän kyykky- ja punnerrustekniikoita läpi ja miten ne oikeaoppisesti tehdään. Vielä hyvät venyttelyt päälle ja sitten käytiinkin WODin liikkeet läpi. Edessä oli 500m soutu, 40 ilmakyykkyä, 30 vatsaa, 20 punnerrusta (niin että alas mentäessä jalat pysyvät normi punnerrusasennossa, mutta vatsa lasketaan lattiaa vasten ja samalla nostetaan kädet n 5cm lattian pinnasta ja takaisin ylös, jos liikkeelle joku oma nimitys niin en tosiaan tiedä sitä :D ) sekä 10 leukaa. Huhhuh! Siinä vasta alkoikin jännittämään!! Tavoitteeksi valmentajat sanoivat 10 minuuttia. Sydän hakkasi tuhatta ja sataa kun lähtölaskenta alkoi.. 3...2.....1... Ja sitten soudettiin, kuin olisi ollut merihädässä hahaha. Alku sujui todella hyvin, kyykyt menivät sutjakkaasti, kun niitä on tullut muutenkin tehtyä omissa kotitreeneissä. Punnerruksiin siirryttäessä alkoi maitohapot pikkuhiljaa tulemaan. Syke oli niin hemmetin korkealla ja muutenkin alkoi olla puhki, kun yritti tehdä liikkeitä niin vauhdikkaasti kuin pystyi! Ja leukoihin se sitten meni.. Sainkohan 4 vai 5 leukaa (kuminauhan avustuksella) putkeen ja sitten ei vain millään päässyt ylös asti. Laskeuduin hetkeksi ja yritin uudestaan.. Yksi lisää.. Vielä oli 4 saatava.. Se oli yhtä tuskaa. Vaikka kuinka yritin en vain meinannut saada loppuja leukoja.. Jalat tärisivät niin paljon, hyvä etten kaadunnut kun lepäsin hetken aikaa.. No pienellä avustuksella saatiin kaksi viimeistä leukaa tehtyä ja ajaksi tuli 6:52!! Oon tyytyväinen vaikka kovasti ärsyttää, miten heikot käsivoimat mulla on. On aina ollut. Hiihtoa harrastaessakin käsivoimien heikkous koitui kohtaloksi. Mutta tässä tapauksessa se antoi vain lisää tahtoa ja motivaatiota treenata lisää ja paljon! Haluan vaan kehittyä niin paljon paremmaksi!! Mä oon kyllä hurahtanut tähän lajiin ihan totaalisesti ja aionkin laittaa itselleni jotain tavoitteita tälle vuodelle. Loppuvuodesta sitten katsotaan miten paljon kehitystä tullut ja miten moni tavoitteista on onnistunut!!

Eilen päätettiin Annin kanssa mennä ensimmäistä kertaa tekniikka-tunnille. Oltiin vähän pihalla aluksi. Muut olivat selkeästi käyneet useamminkin kyseisillä tunneilla, mutta anlkukankeuden jälkeen alkoi sujumaan paremmin. Tunnillä käytiin rinnallevedon tekniikkaa läpi. Ounouuu. Itse en oo hirveästi rinnalle vetoja koskaan tehnyt, varsinkin kun mun ranne on vähän vaivaillut. Kesällä etukyykkyjäkään en onnistunut tekemään kun toi oikea ranne alkaa vaivaamaan... Onneksi siihenkin löytyi nyt pieni kikka, minkä avulla se ei satu laisinkaan! Oli siis hyvä mennä tunnille, vaikka aluksi oli vähän tyhmä olo, kun ei tiennyt edes missä tangot tai painot olivat. Muita seuraten ne sitten tietysti löytyivät! Tunnin jälkeen jäi ärsyttämään miten huono olin, mutta eihän sitä koskaan opi ellei harjoittele! Nyt pitää vain treenata paljon lisää ja tehdä toistoja.. Kyllä mä vielä saan rinnalle vedot tehtyä oikealla tekniikalla!!! That's a promise!!!

Nyt pitää lähteä kiireen vilkkaa töihin, pitkästä aikaa iltavuoroon!! Oikein ihanaa viikonloppua kaikille xoxo

Lots of love, Mel


lauantai 10. tammikuuta 2015

Aurinkoinen Fenkolisalaatti


Eilen tein älyttömän hyvää salaattia, jonka reseptin bongasin netistä. Siihen ei tule paljoa raaka-aineita, mutta se oli silti mielestäni täyttävä. Ja ainakin omalla kohdallani kevyt ja täyttävä sopii mainiosti näin joulun herkuttelujen jälkeen. Yritän mahdollisimman hyvin palata normaaliin elämisrytmiin, niin ruokailun kuin nukkumisen ja treenaamisenkin suhteen! Muokkasin hieman reseptiä sen mukaan mitä kaapista löytyi.. Olisin kovasti halunnut lohta lisukkeeksi (lohi on NIIN hyvää<3 ), mutta olin niin laiska että viitsinyt lähteä kauppaan (ja muutenkin oli aika kiireellinen aikataulu, kun olin ajoittanut syömisen tiettyyn ajankohtaan, jotta ruoka ehtisi edes vähän sulaa ennen  lenkille lähtöä) Suosittelen siis salaatin lisukkeeksi jotain, esimerkiksi kanaa, tonnikalaa tai lohta, jotta siitä saisi vielä vähän täyttävämmän!

Tarvitset:

1 fenkoli
1 pienehkö punasipuli
1-2 appelsiinia
punakaalia
kourallinen siemeniä (käytin kurpitsansiemeniä, mutta voit käyttää muitakin vaihtoehtoja esim. pinjansiemeniä)

oliiviöljyä
hunajaa
suolaa
pippuria
(sitruunamehua)

Leikkaa punasipulista, punakaalista ja fenkolista ohuita siivuja. Kuori appelsiini, poista kalvot (halutessasi) ja pilko palasiksi. Laita kulhoon. Sekoita oman maun mukaan sopiva määrä oliiviöljyä, hunajaa sekä mausteita (+ sitruunamehua. Alkuperäisessä ohjeessa oli näin,multa oli kuitenkin sitruunat loppu). Valuta salaatin joukkoon ja anna tekeytyä hetken aikaa. Paahda siemeniä pannulla kunnes niistä tulee kuultavia. Heitä salaatin joukkoon ja nauti herkullinen salaatti joko sellaisenaan tai käytä lisukkeena ihan normaalin aterian yhteydessä!

Olisi mukava saada tämän tyylisiä, hieman persoonallisempia salaattireseptejä (alkaa perus jäävuorisalaatti, tomaatti, kurkku-salaatit jo kyllästyttää), joten jos mielessäsi on jokin hyvä resepti, olisin onnellinen jos haluaisit jakaa sen kanssani!! Ja jos päätät testata salaattia, kerro ihmeessä mielipiteesi! Maistuvia makuhetkiä ja ihanaa lauantai-iltaa kaikille! xx

Lots of love, Mel




keskiviikko 7. tammikuuta 2015

ItaliaMuistoja


Moni tietääkin jo mun asuneen vuoden ajan Italiassa, Milanossa, au pairin työtä tehden. Se on ollut yksi elämäni parhaimmista vuosista! En kadu hetkeäkään valintaani pitää välivuosi lukion jälkeen ja lähteä maailmalle. Ensimmäistä kertaa elämässäni matkustin Pohjoismaiden ulkopuolelle, lentokoneella! Voitteko kuvitella? 18-vuotiaana lensin vasta ensimmäistä kertaa lentokoneella! Huvittaa näin jälkeenpäin miten peloissani olin lentämisestä (lähinnä siksi, koska rakkaat ystäväni osasivat aika hyvin pelotella siitä miten vaarallista lentäminen voi olla).. No mutta kunnialla selvittiin ja olin turvallisesti Italiassa. Se oli niin jännittävää. Minä, nuori 18-vuotias nuori naisen alku, yksin aivan vieraassa maassa. Täytyy sanoa, että se oli rohkea veto. Tutustuin moneen nuoreen tyttöön, jotka olivat lähteneet au pairiksi heti valmistumisen jälkeen. He tulivat Ruotsista pienistä kylistä/kaupungeista. Heille taisi olla liian suuri pala lähteä isoon kaupunkiin, joten he palasivat koteihinsa jo heti alkumetreillä. Onhan se toki ymmärrettävää. Pienessä kaupungissa koko ikänsä asuneena on varmasti vaikeaa sopeutua suurkaupungin vilinään ja melskeeseen. Omalla kohdallani kävi kuitenkin päinvastoin..



Rakastuin Italiaan sillä sekunnilla kun ensimmäisen askeleeni otin ulos lentokoneesta. Okei mulla oli turhan paljon päällä ja ensimmäinen ajatus taisi olla hemmetti kun on kuuma. Muistan ajatelleeni että mun on pakko saada nahkatakki pois päältä HETI, eikä hetken päästä sillä muuten saisin lämpöhalvauksen. Ne oli juuri niitä päiviä kun lämpötila oli reilusti yli 30°C ja ilma niin kostea, että tuntui kuin olisin ollut höyrysaunassa VAATTEET PÄÄLLÄ.. En ehkä osannut pukeutua ihan soveltuvasti etelään matkatessa, koska enhän ikinä ollut käynyt etelässä! Eikä kukaan kertonut, että keskikesällä Italiassa ei taida tarvita nahkarotsia ja pitkiä housuja, hahah. No kuitenkin kaiken tämän paniikkihikoilu-kohtauksen jälkeen katselin ympärilleni ja olin lumoissani. Vuoria toisensa perään, italialaisten pölinä ympärillä. Miten kauniilta soinnuilta italian kieli kuullostikaan korvaan. Jo pelkästään se maan tuoksu ja se mitä näin sai minut rakastumaan maahan juuri siinä hetkessä.


Ensimmäiset pari kuukautta asuin pienemmässä kylässä hieman Milanon ulkopuolella. Asuimme aivan vuorien juurilla. En ollut ikinä nähnyt niin upeita, jylhiä vuoria, peltoja & kirkkaan sinisiä järviä niiden juurella, pieniä kyliä vierivierekkäin. Perus Tallinna-Tukholma-reissuissa olleelle tytölle ne olivat kaunein näky. Nyt tiesin myös miltä ne maantiedon tunneilla opiskellut nahkealehtisen ilmaston kasvit oikeasti näyttivät. Niin paljon outoja, erikoisia kasveja ympäristössä. Kaikki oli täysin uutta ja ihanaa. Ensimmäiset viikot menivät varmasti vain suu ammollaan kaikkea ihastellen. Kävin paljon tutkimusmatkailemassa yksinäni, silloin kun perheen pieni poika oli koulussa ja vanhemmat töissä. Saatoin pyöräillä ylös alas mutkaisia vuoristoteitä, käydä kävellen katselemassa kylää ja sen lähiympäristöä. Muutamia kertoja matkustin junalla viereiseen opiskelijakaupunkiin, Leccoon, shoppailemaan. Siellä tuli perheen kanssakin käytyä. Matkustimme myös pariksi viikoksi Etelä-Italiaan, pieneen rantakaupunkiin Viesteen lomailemaan. Se oli niin kaunis paikka! Valkoisia savirakennuksia, meri, vuoret, oliivipuupellot, pienet putiikit, ihmiset... Kaikki oli vain niin kaunista, sanoinkuvaamattoman kaunista.


Seuraavassa perheessäni olin myös parin kuukauden ajan. Pääsin asumaan aivan Milanon ydin keskustaan, parhaalle mahdolliselle alueelle! Sain siis mahdollisuuden tutustua hieman erilaiseen asumisympäristöön; suurkaupunkiin (varsinkin jos vertaa Hollolaan, kotipaikkaani täällä Suomessa) Perheessä oli niin suloiset lapset; kolme kuukautinen poikalapsi sekä 3-vuotias pieni tyttö. He valloittivat kyllä sydämen ja kova ikävä jäi! Pidin perheestä kovasti, mutta he olivat muuttamassa New Yorkiin vuodeksi perheen isän työn perässä. Olisi ollut siis aikamoista paperisotaa, jos olisin lähtenyt heidän mukaansa. Siispä etsin kolmannen perheen, joka löytyi onneksi todella nopeasti! Heidänkin perheensä oli niin lämminhenkinen, olivat melkein kuin oma perhe. Monilla Milanossa asuvilla on lisäksi loma-asunto vuorilla ja merellä, heilläkin oli. Pääsin perheen mukana heidän vuoristoasunnolleen, jossa keräsimme perheen ja host maman isovanhempien voimin oliiveja heidän pihapuistaan. Sain maistaa heidän omien oliivipuiden oliiveja, niistä tehtyä öljyä ja mikä parasta, isoäidin tekemiä tomaattikastikkeita! Ne olivat maailman parhaita<3


Milanosta vielä hieman lisää; se on mahtava kaupunki, korkeine, upeine rakennuksineen! Arkkitehtuuri on aivan omaa luokkaansa. Kaikki rakennukset ovat jylhiä ja koristeellisia; niistä kaikista olisi tehnyt mieli ottaa kuvia. Toisin kuin Suomen perus pahvilaatikkotaloista! On käsittämätöntä miten noin vuoden aikana oppii tuntemaan niinkin ison kaupungin kuin omat takataskunsa! Opin nopeasti käyttämään metroja, ratikoita ja busseja. Vuosi jälkeenpäinkin kun meillä oli reunion au pair ystävieni kanssa, muistin tarkasti vanhoja oikoreittejä, joita käytin joskus silloin! Milano on ihana kaupunki, enkä muuttaisi aikaani siellä mihinkään. Sain maailman parhaita ystäviä ympäri maailmaa, joiden kanssa vieläkin pidämme yhteyttä! Löysin oman tyylini (ennen kun olin se suomalainen junttityttö maaseudulta) ja opin todella paljon Italian kulttuurista! Ruoka, ihmiset, tavat jne eroavat valtavasti omistamme. Kulttuurishokkia mulle ei kuitenkaan koskaan tullu, vaikka jotkut sillä pelottelivat. Taisin jopa rakastua pariin komeaan italiaanoon. Oivoi!! Kävin paljon museoissa ja taidenäyttelyissä ja yleissivistin itseäni rutkasti vuoden aikana. Tein ja koin niin paljon asoita, että voisin jatkaa kirjoittamista niin pitkään (jo pelkästään luettelemalla lukuisat yökerhot, joissa kävimme ystävien kanssa :D ), ettei kukaan jaksaisi lukea postaustani loppuun.  Muistelen suurella lämmöllä ja rakkaudella aikaani, muistoja, ystäviä, kokemuksia, ruokaa, GELATOA (miten olin kokonaan unohtanut mainita italialaisen jäätelön??!!), yöelämää, italialaisten tapaa tehdä todella vahvoja drinkkejä, ihan kaikkea! Milan, you took my heart <3

Oletko itse käynyt koskaan Italiassa, ja juuri Milanossa? Millaisia muistoja Sinulle on jäänyt? Kuulisin mielelläni muiden au pairina olleiden kokemuksia, oli se sitten Milanossa tai jossain muualla maailmalla!! Toki kaikkien mielipiteet ja kommentit ovat tervetulleita :)

Ihanaa keskiviikkoa kaikille XXX

Lots of love, Mel



tiistai 6. tammikuuta 2015

Vihdoin ja viimein!


NYT tämä tyttö on ihan tosi superduper onnellinen! Mä meinaan ilmottauduin juuri aivan hetki sitten CrossFit Jyväskylän OnRamp-kurssille, joka alkaa ensi viikon tiistaina! Oon niin pitkään haaveillut lajin aloittamisesta ja muutamia treenejä tehnyt ihan omatoimisestikin. Mutta NYT mä pääsen ihan ammattilaisten ohjaamille tunneille ja oikeasti oppimaan lajista!!! En pysty sanoin kuvailemaan tätä onnen ja ilon määrää, joka on vallannut mun kehon! Mun kehon on vallannut miljoona perhosta, kädet ja koko keho hytkyy ja en saa sanaa suustani, ainoa mitä sieltä ulos tulee on epämääräisen kuuloista onnen sekaista kiljahtelua! Ehkä kuulette sen.. JEEEEEEEEEEE! Tää on vaan yksi niistä onnellisimmista hetkistä elämässä, kun on päättänyt jotain ja oikeasti aloittaa. Mä päätin että vuonna 2015 aloitan crossfitin ja niin myös tein! Nyt sitä ei voi enää peru, ei voi sanoa ettei aika tai rahkeet riittäneet! Kurssille on ilmottauduttu ja se on pysyvää. En malta odottaa, että pääsen kertomaan teille mun ensimmäisestä tunnista ja jatkossa mun kehityksestä ja treenamisesta! Tää on niin superia!

Nyt jos joku vielä kertoisi miten mä varustaudun mun ensimmäiselle crossfit tunnille? Mua jännittää niin paljon, että unohdan varmaan heti ensimmäisenä juomapullon ja lenkkarit kotiin!! Nyt sanon vain hyvää yötä ja lähden levein hymy huulilla nukkumaan!

Lots of love, Mel  xxxx


A source of Inspiration

Edellisessä työpaikassani tutustuin Lauraan. Lauraan, joka vaikutti supersporttiselta jo heti ensisilmäyksellä. Hän tuli töihin useasti lenkkarit ja rennot urheiluvaatteet päällä. Ja hänen eväänsäkin olivat aina todella terveellisen ja herkullisen näköisiä (kyllähän niitä tuli aina vilkuiltua samaan aikaan töissä ollessa). Kuka tämä nuori nainen oikein oli? No paremmin tutustuttaessa selvisi, että Laura opiskelee fysioterapeutiksi ja harrastaa crossfittiä. Melko uutta lajia, joka oli alkanut itseäkin kiinnostamaan kovasti. Selvisi myös, että Laura on todella hyvä siinä mitä tekee (tämä vaati tietysti hänen bloginsa ja instagraminsa stalkkaamista, heh)! Ja suurin innoittaja lajiin kiinnostumiseen ja sen harrastamisen aloittamiseen omalla kohdalla on tietysti ollut Laura.

Hänen blogistaan (The Moment) ja lukuisista instagramiin (@laurahoooo) lisäämistään kuvista sekä videoista näkee, miten paljon hän tahtoo menestyä ja oppia lisää lajista, kehittyä. Vaikka hän epäonnistuu jossain, yritetään sitä uudelleen ja uudelleen. Epäonnistumiset eivät lannista vaan päinvastoin ne antavat lisää intoa yrittää kovemmin. Se on ihailtavaa! On mahtavaa nähdä ulkopuolisena henkilönä miten paljon intohimoa hänellä on kehittymiseen ja yleisesti ottaen koko lajiin! Ja sitä intohimoa kaipaan omaan elämäänikin.

Kun harrastin yleisurheilua lähemmäs viiden vuoden ajan, mulla oli jokin tavoite, päämäärä elämässäni. Tahdoin kovasti kehittyä ja rakastin juoksemista. Maailman paras tunne oli se, kun jännittyneenä odotti lähtölaukauksia lähtöviivalla. Se adrenaliinin määrä, joka alkoi virrata kehossa kaikesta jännityksestä ja innosta. Sitä ei voi sanoin kuvailla. Yhteiset kisamatkat muiden yleisurheilijoiden kanssa, se ryhmähenki, toisten kannustaminen ja yhteen hiileen puhaltaminen. Kaikkea sitä kaipaan. Sitä, miten läheisiä ystäviä niistä henkilöistä tuli, joiden kanssa treenasi. Kaikilla sama tavoite kehittyä ja parantaa omia tuloksiaan! Kaikilla rakkaus samaa lajia kohtaan.

Penikkataudin ja monien muiden ongelmien myötä jouduin lopettamaan lajin. Se oli elämäni kamalin hetki. Moni asia jäi kaduttamaan jälkeenpäin.. Se kun emme uskoneet silloista valmentajaamme, joka sanoi kehityksen tulevan hitaasti. Ei. Me halusimme kehittyä nopeammin. Muutkin kehittyivät, joten miksi me emme? Se oli väärin. Vaihdettiin valmentajaa. Treenimäärä kasvoi hurjasti. Jopa liikaa. Seurauksena tuli jos minkälaista jalkavaivaa. Valmentaja syytti asioilla, jotka eivät olleet totta. Oli erimielisyyksiä. Vaikka yksinkertaisesti treenimäärä lisääntyi liian nopeasti aiempaan nähden, joten jalat eivät vain kestäneet sitä taakkaa.. Muistan viimeisimpiä kisojani. Juoksin 800m, olisiko ollut pm-kisat. Alku sujui ongelmitta, mutta yhtäkkiä jalkani vain puutuivat. Askel askeleelta vauhtini hyytyi, enkä saanut jalkojani liikkumaan nopeammin vaikka kuinka niitä käskin. Kaikki juoksivat ohitseni viimeisen 300 metrin aikana. Tuntui kuin olisin juossut hidastettuna elokuvassa. Se ei tuntunut todelliselta. Tulokset alkoivat vain huonontua ja jalat mennä huonompaan kuntoon. Yritin kaikin tavoin hoitaa penikoitani; kylmä-kuuma-hoitoa, jääpaloilla hieromista, hierojalla käymistä, kortisonipiikit ja niin edelleen. Lopulta ainoa vaihtoehto oli joko leikata penikat tai lopettaa. Jos olisin leikkauttanut penikkani, olisin silti joutunut aivan alkuun. Olisi mennyt hyvin pitkään että pääsisin takaisin alkuun, ja lähes mahdotonta olisi ollut päästä samaan tasoon, jossa joskus olin. Koin siis paremmaksi vaihtoehdoksi lopettaa, kuin lähteä kiduttamaan itseään treenillä, joka ei koskaan saisi minua samaan kuntoon, jossa olin. Monia kisoja kävin lopettamisen jälkeen katsomassa ja itkuhan siellä tuli muiden onnistumisia katsoessa. Se oli kamalaa, vaikka samalla olin tietysti onnellinen muiden tuloksien puolesta.

Yleisurheilun lopettamisen jälkeen mulla ei oo ollut mitään harrastusta. Silloin tällöin käyn salilla. No lenkkeiltyä tulee (toki kovien pakkasten takia sekin jäänyt nyt talvella vähemmälle) ja kotona tosiaan teen paljon lihaskuntotreenejä, kuten aiemmista postauksistani käy ilmi. Mutta kokoajan tuntuu, että elämästä puuttuu jotain. Kun ei ole vielä koulussakaan opiskelemassa alaa, johon on intohimoa ja halua oppia sen saloja, kaipaa kovasti jotain elämäänsä. Juuri sitä jotain harrastusta, joka saa mielen hetkeksi pois kaikesta muusta. Joka antaisi halua kehittyä ja antaa kaikkensa. Jotta saisi sen adrenaliinivirtauksen uudelleen. Jotta olisi jotakin mitä tavoitella, oppia ja kokea. Muistan kun Laura kertoi miten kovasti haluaa oppia kävelemään käsillä. Hän oli harjoitellut, kaadunnut monet kerrat, epäonnistunut, yrittänyt uudelleen. Se oli aluksi kovin kivinen tie, mutta vihdoin, vihdoin se kaikki harjoittelu alkoi tuottaa tulosta. Pikkuhiljaa se kehitys tulee, niinkuin valmentajani joskus taannoin sanoi. Sitä ei vaan nuoressa teini-iässä millään jaksanut uskoa. Oli liian malttamaton.. Nyt viisaampana tahtoisin kovasti aloittaa crossfitin, asettaa itselleni tavoitteita, ja alkaa treenaamaan, jotta onnistuisin niissä. Lannistumatta epäonnistumisen hetkellä, vaan yrittäen uudelleen. Mikään kehitys ei tapahdu hetkessä, vaan se vaatii keholta aikaa. Aikaa sopeutua uuteen ja mahdollisesti kovaan treeniin. Se vaatii myös itseltä aikaa kerätä motivaatiota aloittamiseen, lajissa kehittymiseen ja sen jatkamiseen. Haluan näyttää itselleni, että oikeasti pystyn siihen. Kun kerran jotain aloitan niin en aio luovuttaa alkumetreillä. Laura on ollut suuri inspiroija ja innoittaja, ja hänestä ei voi ottaa kuin mallia treenaamisen suhteen! Hän on päässyt jo pitkälle crossfitin treenaamisessa, hän on kisaillut ja pian hänestä tulee yrittäjä Lahdessa avattavassa CrossFit boxissa! Siinä on nainen, jolle lajista on tullut suuri osa elämää ja joka on tehnyt haaveistaan totta!  Jos haluat lukea lisää Lauran treenaamisesta sekä terveellisistä elämäntavoista, pääset hänen viralliseen blogiin tästä!!  Alla olevat kuvat otettu Lauran Instagramista!

Mistä Sinä saat inspiraatiota asoihin? Mikä motivoi uuden asian aloittamiseen ja sen jatkamiseen? Mistä saatte apua motivaation hiipumisen hetkellä? Kommentoikaa ihmeessä teitä inspiroivia asioita,blogeja ja mielipiteitänne kommenttiboxiin! Luen mielelläni niitä!! :) Ihanaa loppuviikkoa kaikille XXX