maanantai 2. helmikuuta 2015

Wanted for Spring 2015

Tää on mun ihan ihka ensimmäinen vaatekollaasi, jonka blogiini pistän!! MyCosmon innoittamana lähdin selailemaan nettikauppoja ( ei sillä etteikö niitä kevään uutuksia olis tullut ihan muutenkin selailtua ) löytäen todella todella paljon ihania vaatteita, värejä ja yksityiskohtia, jotka tän tytön vaatekaappiin olis saatava!!!! Tässä on vain yksi asukokonaisuus, jonka kasasin yhteen. Oisin mielelläni tehnyt useampiakin, mutta lataamallani kollaasien teko-ohjelmalla oli selkeästi joku isomman luokan ongelma mua kohtaan.. Niinpä siis muutaman täysin selittämättömän ohjelman sulkeutumisen ja valmiin kollaasin katoamisen myötä päätin luovuttaa ja tyytyä tähän yhteen ainoaan, jonka ehdin tallentaa..

Sinapinkeltainen ja siis ihan kirkkaan keltainen on jotenkin kiinnittäneet mun huomion & kiinnostuksen uusissa kevään vaatteissa ( vihdoin voin kaivaa ne muutamat häikäisevän kirkkaan keltaiset koltut kaapin syvistä syövereistä ja ylpeänä pukea ylleni). Oon muutamat topit ostanut ja pariin käyttökertaan ne on jääneet. En oo kai osannut yhdistää niitä oikeiden asusteiden kanssa, mutta nyt sain netistä inspiraatiota ja varmasti keväämmällä tullette näkemään blogissa asupostauksen jos toisenkin, jossa esiintyy keltaista jollain tapaa ;)

Sininen on toinen väri, jonka eri sävyissä kaipaisin lisäystä vaatekaappiin! Aivan ihania samettisen, savuisen, hempeän sinisiä ja tietysti toisesta päästä, aivan sähkönsinisiä takkeja, bleisereitä ja ties mitä löysinkään<3 Ahhh, seuraavaa palkkapäivää odotellessa........ Jos viitsisi muutaman ylimääräisen dollarin investoida vaatekaapin uudistamiselle hehee! Ostin jo itseasiassa Bikbokin alennuksista ihanat liehuvat shortsit, utuisen vaaleansinisinä!! Odotan niin paljon, että pääsen käyttämään näitä ihanuuksia, joita jo entuudestaan löytyy. Kun vain olisi enemmän aikaa päivän valoisina hetkinä lähteä kuvailemaan ulos ( ja ehkä tärkeimpänä, joku henkilö joka osaa kuvata ja jolla on hieman näkemystä kuvakulmista jne. sillä nimeltämainitsematon henkilö (poikaystäväni) ei ehkä aina suoriudu tehtävästä parhaiten, vaikka ei saisi valittaa kun toinen sentään yrittää).

Mitkä ovat teidän suosikkivärejänne kevään uutusvaatteissa? Meinaatteko uudistaa vaatevarastoanne kevääksi? Jos niin mitä uutuuksia haluaisitte ostaa? Mitä mieltä olette kollaasini vaatteista ja värimaailmasta? 


Blazer Monki (55€), Hat H&M (17,99€) , Loafers Missguided (22,99€), Handbag Chanel, Tunic Gina Tricot (29,95€), Socks American Apparel (5-6€), Sunglasses Celine (178€), Necklace ?? (got the picture from Pinterest)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti