torstai 25. kesäkuuta 2015

Anna tuulen puhdistaa Nostaa helmoja Heittää hiukset sekaisin

Ei vitsit miten ihana päivä! Mun rakas ystävä Laura on tullut takasin Suomeen 10 kuukauden vapaaehtoistyöskentelyn jälkeen!!!! En vois olla onnellisempi<3 En oo saanut aikaseksi kirjotettua tänne mitään ja aiemmista postauksistani käykin ilmi siihen liittyvät syyt (eli jos ette tiedä ja haluatte lukea, niin kurkatkaapa pari edellistä postaustani) Tänään sitten pitkästä aikaa päätin, että blogiin on nyt saatava uusia kuvia ja niin sitten lähdettiin kuvailemaan Lauran kanssa. Ihana ottaa kuvia sellaisen ihmisen kanssa, jolla on kuvasilmää, joka osaa ja neuvoo miten kannattaa olla kuvassa ja niin edelleen. Sen vuoksi saatiinkin TODELLA paljon onnistuneita otoksia ja meinasi tulla hieman valinnan vaikeus mitkä kuvat tänne julkaistaisiin. Vaikka tänään aurinko päätti olla paistamatta, tuli kuvista silti ihanan valoisia. Pieni tuulenvire sai hiukset kivasti heilumaan, joten kuvissa on juuri sopivasti liikettä! Kaikinpuolin superihana päivä hyvän ystävän kanssa; juteltiin kuulumisia ja musta oli niin ihana kuulla mitä kaikkea Laura ehti tekemään/näkemään/kokemaan 10 kuukauden aikana latinokulttuurista ja muutenkin vapaaehtoistyöstä! Melkein alkoi itseäkin kiinnostamaan kyseinen vaihtoehto, vaikkakin sain kyllä koulupaikan Jyväskylästä. Toisaalta työ muiden ihmisten hyväksi ja vielä matkustelu ja vieraiden kielin käyttö siihen lisättynä olisi mulle unelmien täyttymys ja yksi niistä asioista joita rakastan. No onhan tässä vielä hetki aikaa päättää mitä kesän jälkeen aikoo tehdä. 

Yritän tässä ottaa taas itseäni niskasta kiinni, jotta saisin kirjoiteltua enemmän teille ihanille lukijoille!! On tässä tullut jo surkuteltua ja masenneltua melko pitkään, mutta tietyt asiat vain vaativat aikansa yli pääsemiseen. Ei tässä vieläkään ihan parhailla mielin olla, mutta pikkuhiljaa, pikkuhiljaa! Ei muuta kuin ihanaa torstaita ja pian alkavaa viikonloppua kaikille! Olette ihania <3

Rakkaudella, Melanie



Cubus Jacket, H&M Top, H&M Trousers, Vila Sweater, Vagabond Shoes, From Italy Sunglasses 


Instagram @melaniesdiary
Twitter MelEdithMaria
Snapchat @melanooma
Pinterest melaniesdiary
WeHeartIt melaniesdiary

2 kommenttia: