It is both a blessing And a curse To feel everything So very deeply

Huh. En tiedä mistä edes aloittaa. Mun elämässä on tapahtunut niin paljon kaikkea muutamana viime viikkona. Niin hyviä kuin huonoja asioita. Muuttohässäkkää. Muutin tosiaan kesäksi Lahteen töihin. Uuteen asuntoon asettuminen yksin on vienyt multa yllättävän kauan.. Varsinkin kun on tottunut lähes kahden vuoden ajan asumaan toisen henkilön kanssa. Nukkunut vieri vieressä joka yö ja sitä rataa. Ja kun se toinen henkilö ei enää olekaan läsnä, on se todella outoa. Yksinäistä. Vaikeaa.
On ollut uuteen työhön perehtymistä. Stressiä pääsykokeista (puolet hiuksista lähtenyt päästä sen takia). Ero poikaystävästä on kuitenkin ollut ehkä suurin syy siihen, etten ole pystynyt kirjoittamaan. En vain ole saanut mitään pään sisältä ulos. Ei minkäänlaista motivaatiota kirjoittaa. Ei inspiraatiota, ei aiheita, ei mitään. Ainoastaan kyyneleitä ja pahaa oloa.

Melkeinpä joka päivä jossain vaiheessa se tapahtuu; koko kropan valtaa aivan järkyttävän paha olo, tunne ettei pysty hengittämään kunnolla. Kyyneleet vaan virtaa vuolaasti. Näitä romahduksia on tapahtunut useita useita kertoja kahden viikon ajan. Saatan purskahtaa itkuun keskellä kaunista päivää kaupungilla. Se vain tapahtuu enkä voi estää sitä mitenkään... Vaikka ero ei toisaalta ollut yllätys ja yhdessä päätettiin että näin on parempi, en silti osannut kuvitella sen olevan näin iso asia. Että se tuntuisi näin pahalta. Näin mieltä piinaavalta.

Tilanteen ollessa mikä on, on pääsykokeisiin lukeminen ollut todella hankalaa. Aina kun yritän keskittyä lukemiseen alkaa ajatukset rullaamaan päässä. Lukemisesta ei vain tule yhtikäs mitään. Oon yrittänyt nähdä ystäviä niin paljon kuin mahdollista, jotta saisin muuta ajateltavaa. Ravannut baareissa pään täyteen vetäen yrittäen unohtaa tilanteen jossa elän (not the best idea, koska siinähän sitä vasta humalapäissään alkaakin murehtimaan... en suosittele..) Yrittänyt keksiä muuta tekemistä kuin kyyhöttää yksin kotona tyynyä halaten ja pohtien kuinka paskaa elämä välillä on. No paskaltahan se tuntuu varsinkin, kun oon ehkä yksi maailman tunteellisimmista ihmisistä. Kun joku tuntee iloa tai surua jostain asiasta, mulla ne tunteet on luultavasti 110% vahvemmat.

Kiroukseltahan se tällä hetkellä tuntuu, mutta kai tää kaikki helpottaa ajan kanssa. Näin mulle on uskoteltu ja samoin yritän itse itselleni sanoa. Malttamattomana ihmisenä en kuitenkaan osaa tai jaksa odottaa päivää, jolloin kaikki olisi hyvin. Jolloin olo ei olisi enää tällainen kuin nyt. Oivoi...
Nyt lähden suihkun kautta nukkumaan ja uneksimaan jostain paremmasta. Hyvää yötä rakkaat!!!!!!! Yritän saada hieman positiivisemman postauksen ensi kerralla. En tiedä koska ensi kerta tulee olemaan. Kuten nytkin meni muutamia viikkoja ennen kuin sain itseäni niskasta kiinni. Voi siis olla että kirjoitan jo huomenna uudelleen, ehkä muutaman kuukauden päästä. Who knows...