maanantai 9. maaliskuuta 2015

Lahja lukijoille: alennuskoodi kasvohoitoon


Viikonloppuna pääsin ensimmäistä kertaa elämässäni kasvohoitoon. Hieman jännitti aluksi, mutta eihän siinä olisi tarvinnut! Hoidon jälkeen ei voinut kuin vain miettiä miksi, oi miksi en oo koskaan aikasemmin käynyt kasvohoidossa?! Tää tuli kyllä omalta osalta niin hyvään väliin, sillä kaikennäköistä ressaavaa ja inhottavaa elämässä meneillään ja tällainen pieni, rentouttava irtiotto arjesta oli vaan ihan paras!

Kyseinen kasvohoito kestää noin 1,5h ja siihen sisältyy vaikka mitä! Hoidoissa käytetään Payot sarjaa, joista minun kohdallani käytettiin My Payot-linjan tuotteita ( kuva yllä ). >> Payot sarja on perustettu vuonna 1972 eli sarja on ollut yli 80 vuoden ajan olemassa, samalla kehittyen kokoajan lisää. Sen on kehittänyt tohtori Nadia Payot. Sarjasta löytyy jokaiselle ihotyypille sopiva linja, joista My Payot on yksi.<< Aluksi tietysti puhdistetaan iho puhdistusmaidolla ja kasvovedellä. Sen jälkeen (ihotyypistä riippuen) tehdään entsyymi tai rakeinen kuorinta. Minulle tehtiin entsyymikuorinta, sillä se on hellävaraisempi ja sopii erityisesti herkälle ja kuivalle iholle. Ja täytyy tässä välissä mainita, että kaikki käyteyt aineet olivat todella mielyttävän tuoksuisia, niitä oli siis kiva tuoksutella ja samalla rentoutua. Kuorinnan jälkeen on mahdollista halutessaan saada myös mekaaninen kasvojen puhdistus. Kaikista parasta oli mielestäni tätä seuraava osuus, jossa hartioiden seutua ja päätä sekä kasvoja hierottiin kevyesti! AH! Rakastan hierottavana olemista, mutta kukapa ei?! Tämän jälkeen laitetaan ihotyypin mukainen tehoseerumi. Ihan lopuksi laitetaan peel off-naamio, joka sisältää goji ja acai uutteita, pehmentäen ja kirkastaen kasvoja. Ja tietysti loppusilauksena kosteus- ja silmänympärysvoidetta! Jokainen asiakas saa vielä lähtiessään kotihoito-ohjeet ja kauneusvinkkejä! 

Taisin nukahtaa kasvonaamion ollessa kasvoillani ja siitä herätessäni olin _niin_ rentoutunut. Ahhhhh mikä ihana tunne! Ihanan kotoisa kauneushoitola, älyttömän ammattitaitoinen ote työhön ja lämminhenkinen henkilökunta. Tarkoituksena oli päästä rentoutumaan ja hetkeksi unohtamaan kaikki muu ja siinä minua hoitanut Virva onnistui kyllä erinomaisesti. Johannan kauneushoitola & Parturi-kampaamossa työskentelee omistaja Johannan lisäksi kaksi muuta kosmetologia; aiemmin mainitsemani Virva sekä Birgitta ja parturi-kampaaja Raili. Hoitola on toiminut Hollolassa jo kymmenen vuoden ajan ja viimeiset neljä vuotta tässä kyseisessä toimipisteessä. Hoitolassa on myynnissä laadukkaita meikkejä sekä ihon-ja hiustenhoitotuotteita! Suosittelen lämpimästi käymään paikanpäällä, siellä teille kerrotaan mielellään lisää hoidoista, kauneudesta ja myytävistä tuotteista!

Tarkoituksenani on tarjota teille rakkaille lukijoilleni alennuskoodi Johannan kauneushoitolaan juuri tähän samaan, ihanan virkistävään ja energisoivaan kasvohoitoon, johon itse pääsin! Hoidon arvo on 69 euroa, mutta kaikki lukijani saavat sen hyvällä alennuksella hintaan 55 euroa!! Hoitola sijaitsee Hollolan keskustassa osoitteessa Keskuskatu 4 (puh. 0400443953)! Jos asut jossakin Lahden lähiseudulla (tai missä tahansa muualla) ja sinulla on mahdollisuus päästä käymään Hollolassa niin kannattaa ihmeessä liittyä blogin lukijaksi niin saat mahdollisuuden edulliseen kasvohoitoon! Kyseinen hoito on oiva juuri tähän aikaan vuodesta, kun kylmä ilma on kuivattanut kasvojen ihoa ja se kaipaa virkistystä sekä kosteutusta, tai vain kaivatessasi hieman hemmottelua itsellesi! <3

Alennuskoodin saaminen on näinkin helppoa, jätät vain sähköpostiosoitteesi kommentiboxiin, jotta voin ottaa Sinuun yhteyttä! Muistathan, että sinun tulee olla julkinen blogin seuraaja, jotta voit saada koodin!

Sinulla on koodin saatuasi maaliskuun loppuun asti aikaa varata aika Johannan kauneushoitolaan! Voit siis varata myöhemmällekin ajankohdalle, kunhan varaat ajan maaliskuun viimeiseen päivään mennessä!! Oikein mukavaa alkanutta viikkoa kaikille <3

Rakkaudella, Melanie

Postaus tehty yhteistyössä Johannan kauneshoitola & parturi-kampaamon sekä kosmetologi Virvan kanssa. Kuvat: Payot Finland Facebook-sivulta, sekä osa Virvan ottamia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti